Hämeen Tukikoti

VAPAA-AIKA

Tukikoti tarjoaa myös vapaa-ajan toimintaa, josta laaditaan viikoittainen ohjelma. Ohjelmaan sisältyy liikuntaa, musiikkia, askartelua ja osallistumista ulkopuoliseen kerho- ja harrastetoimintaan kunkin mieltymysten mukaan.

Tukikodin henkilökunta ohjaa harrastetoimintaan, ja käyttämään erilaisia, jokaisen asukkaan itse valitsemia mahdollisuuksia ja tukee niihin osallistumista. Oman elämän hallinta ja elämänpiirin laajentaminen edellyttävät mahdollisuutta liikkua omassa lähiympäristössä. Vapaa-aikana asukkaita ohjataan liikkumaan lähiympäristössään ja opetellaan yhdessä tavallisimpia kulkureittejä. Julkisten kulkuvälineiden käyttöä opetellaan yhdessä, henkilökunnan ohjaamana. Jukolan asuinalueella on myös seurakunnan tarjoamaa kerhotoimintaa sekä kirjastopalvelut.

Sosiaalipalvelujen lisäksi jokainen kehitysvammainen nuori tarvitsee merkityksellistä toimintaa. Vapaa-ajan palveluiden suunnittelu ja toteutus yhdessä kotikunnan avopalveluohjaajan kanssa on tärkeä osa kuntoutus ja palvelusuunnitelmaa. Eri -ikäisille ja eri sukupuolta oleville asukkaille pyritään etsimään mielekästä ryhmätoimintaa esimerkiksi urheilun tai kulttuurin parista. Tukikodin lähellä sijaitseva Ahveniston urheilukeskus ja ulkoalueet tarjoavat tähän oivallisen mahdollisuuden. Lisäksi kaupunki tarjoaa mitä erilaisimpia harrastemahdollisuuksia, joihin henkilökunta voi ohjata asukkaita tai asukasryhmiä.

Myös läheisten, ystävien ja tukihenkilöiden rooli korostuu kontakteissa asumisyksikön ulkopuolelle. Henkilökunnan tehtävä on kannustaa ja tukea jokaista asukasta toimimaan ja osallistumaan harrastuksiin. Tukemalla harrastustoimintaa pyritään ennaltaehkäisemään kehitysvammaisten yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Yhteistyötä tehdään myös erilaisten vapaaehtoisten toimijoiden ja järjestöjen kanssa. Asukkaat maksavat omavastuu- osuuden Tukikodin tekemillä retkillä tai osallistuessaan esim. teatterikäynteihin.