Hämeen Tukikoti

TUKIKODIN ARVOT

1. TÄYSIVALTAISUUS, OSALLISUUS, NORMAALIUS

Asukkaat ovat täysivaltaisia ja heillä on oikeus osallistua omien tavoitteidensa ja palvelusuunnitelmiensa rakentamiseen sekä niitä koskevaan päätöksentekoon ja arviointiin.

2. SOPIMUKSELLISUUS

Asunnosta laaditaan kirjallinen vuokrasopimus, joka sisältää myös sosiaalietuuksista huolehtimisen. Asumisen toimivuutta ja onnistumista seurataan ja arvioidaan systemaattisesti.

3. ASIAKASLÄHTÖISYYS

Palvelut räätälöidään kunkin asukkaan kehitystason, tarpeiden ja toiveiden mukaan. Asumisessa on mahdollisuus omiin valintoihin ja palvelua ohjaa asiakkaiden sekä yhteistyötahojen antama palaute ja asiakastyytyväisyys.

4. JATKUVUUS

Palvelusuunnitelma rakennetaan jatkuvuuden periaatteella, jolloin mahdollistetaan tarvittavat, muuttuvat hoito- ja tukitoimenpiteet. Tuen tarpeen vähentyessä voidaan muuttaa asumismuotoa (asumiskokeilut, asumisvalmennus).

5. KEHITTYMINEN/toimintalähtöisyys

Palveluntuottaja sitoutuu seuraamaan asukkaan toiminnan ja toimintaympäristön muutoksia ja sieltä esiin nousevia tarpeita sekä kehittämään palveluja niiden pohjalta (esim. tukiasuminen, selviytymistä tukevat toimenpiteet, harrastukset, liikennepalvelut..).

6. TURVALLISUUS JA LAATU

Riittävä, ympärivuorokautinen henkilöstö turvaa hoidon ja huolenpidon, asumismuodon ja ympäristön turvallisuuden. Sopimuksen mukaan huolehditaan myös lääke- ja sairaanhoidosta. Tukikodilla on käytössään laadunhallintajärjestelmä, jonka kautta palvelulle on asetettu tavoitetaso ja laatujärjestelmän mukaan palvelujen arviointi ja kehittäminen on jatkuvaa toimintaa.